Fysiokipinä on Kelan palveluntuottaja vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa Isossakyrössä, Vähässäkyrössä ja Hyllykalliolla. Toteutamme fysioterapiaa, joka on Kelan järjestämää ja rahoittamaa ja kuntoutujalle maksutonta.
● Vapaita asiakaspaikkoja
Tilanne päivitetty 1.10.2026
Voimassa oleva sopimus Kelan kanssa. Terapia on Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta.
Erityisosaamisena neurologinen kuntoutus ja recoveriX-aivokuntoutus. Tutustu terapeutteihin
Toteutetaan pääasiassa suomeksi, mutta Laura puhuu sujuvasti myös englantia.
Voimme aloittaa uusien kuntoutujien kanssa heti. Tilanne 1.10.2026.
Kela järjestää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta alle 65-vuotiaille, joiden sairaus tai vamma rajoittaa merkittävästi arjessa suoriutumista ja osallistumista. Kuntoutuksen tavoitteena on, että selviydyt arjen toiminnoista, työstä tai opiskelusta paremmin sairaudesta tai vammasta huolimatta.
Kuntoutus perustuu aina julkisessa terveydenhuollossa laadittuun kuntoutussuunnitelmaan. Kela myöntää terapiaa yleensä vuodeksi kerrallaan, enintään kolmeksi vuodeksi. Terapia on kuntoutujalle maksutonta, ja matkoista voit hakea korvausta Kelalta.
Kuntoutujiamme ovat esimerkiksi henkilöt, joilla on
Palveluntuottaja valitaan ennen kuin hakemus lähetetään Kelaan. Ota meihin yhteyttä jo siinä vaiheessa, kun kuntoutussuunnitelmasi on valmis.
Hoitava lääkäri laatii kuntoutussuunnitelman julkisessa terveydenhuollossa.
Ota yhteyttä meihin ja varmista vapaa asiakaspaikka ennen hakemuksen lähettämistä.
Lähetä Kelaan hakemus (KU 104) ja kuntoutussuunnitelma. Merkitse hakemukseen palveluntuottajaksi Fysiokipinä ja toivottu toimipiste.
Kun saat Kelan päätöksen, sovimme ensimmäisen käynnin ja asetamme yhdessä tavoitteet.
Kuntoutus suunnitellaan aina sinun tavoitteidesi pohjalta. Sama terapeutti tukee sinua koko terapiajakson ajan.

Fysioterapeutti, Hyllykallio
Anna-Maaret on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2009, ja hänellä on pitkä kokemus Kelan vaativan kuntoutuksen asiakkaista lapsista aikuisiin. Hän on kuntouttanut mm. MS-tautia ja Parkinsonin tautia sairastavia, hemiplegia-asiakkaita, CP-vammaisia ja selkäydinvammaisia.

Fysioterapeutti, urheiluhieroja
Laura on valmistunut fysioterapeutiksi 1/2023, ja hänelle on kertynyt vuosien kokemus neurologisista asiakkaista. Hän käy parhaillaan neurologisen fysioterapian täydennyskoulutusta.

Fysioterapeutti, yrittäjä
Kuntoutuksen konkari 35 vuoden kokemuksella. Tuomo on erikoistunut recoveriX-aivokuntoutuslaitteiston käyttäjäksi.
Kivisaarentie 2, 60510 Hyllykallio
Pohjankyröntie 146 C, 61500 Isokyrö
Vähänkyröntie 12, 66500 Vähäkyrö
Teknologiaa voidaan hyödyntää kokonaan tai osana vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiaa, kun sinulla on voimassa oleva kuntoutussuunnitelma ja maksusitoumus.
Aivokuntoutuslaite, jolla kuntoutetaan mm. aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamia ylä- ja alaraajan toimintahäiriöitä. Toteutetaan yleensä 20-25 hoitokerran sarjoissa.
Monipuolinen hermo-lihasjärjestelmän testaus- ja kuntoutuslaite. Käytössä Hyllykalliolla.
Kuntosalit Isossakyrössä ja Vähässäkyrössä. Monipuolinen valikoima treenipisteitä, joissa lihaksia pääsee harjoittamaan tehokkaasti ja turvallisesti.
Kela kysyy loppuvuoden aikana asiakkailta palveluntuottajaa sopimusmuutoksen vuoksi. Nykyiset asiakkaamme voivat jatkaa kuntoutusta meillä, ja otamme mielellämme vastaan myös uusia asiakkaita.
Ei. Vaativa lääkinnällinen kuntoutus on Kelan järjestämää ja kokonaan rahoittamaa. Matkakuluista voit hakea korvausta Kelalta.
Kyllä. Ota yhteyttä, niin kerromme, miten vaihto tehdään. Kela kysyy loppuvuoden aikana palveluntuottajaa myös nykyisiltä asiakkailta vuoden 2027 sopimusmuutoksen vuoksi.
Kyllä, kun sinulla on voimassa oleva kuntoutussuunnitelma ja maksusitoumus. Esteitä hoidolle voivat olla mm. voimakas epilepsia, tahdistin tai muu implantti sekä vaikeat kognitiiviset ongelmat. Mikäli yläraajoissa on metallia, terapia tehdään ilman FES sähköä. Kysy vasta-aiheista tarkemmin.
Terapia toteutetaan toimipisteissämme Isossakyrössä ja Vähässäkyrössä sekä Hyllykalliolla. Huber 360® -laite on käytössä Hyllykalliolla. Teemme myös kotikäyntejä.
Ole yhteydessä, niin sovitaan kuntoutuksen aloittamisesta. Tervetuloa tutustumaan tiloihimme ja laitteistoihimme.